sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Jos metsään haluat mennä nyt...

Kun taivaan lumihanat lopulta aukesivat, niin sitten sitä kauan kaivattua mannaa onkin piisannut ihanan paljon! Nyt alkaa olla jo hanget ja korkeat nietokset kuten joululaulussa konsaan. Ja lapsilla on hauskaa, kuinkas muuten.

Talven ihmemaa.

Vaan onpa lumesta iloa myös aikuiselle, vaikken siinä vallan kupperiskeikkoja teekään. Ilo on sentään astella lumista metsätietä ja katsella satumaisiksi muuttuneita maisemia, jotka saavat arjen kangistaman mielikuvituksenkin heräämään eloon...

Tykkyukkoja. (Vaiko sittenkin tonttuja valepuvussa??)

Jostain syystä en ole koskaan pelännyt pimeää, vaikka minulla vilkas mielikuvitus onkin.
(Sen sijaan saatan nauraa yksikseni, kun kuljen hämärässä metsässä...) 

Kuurankukka
Liekö Lumikuningattaren kruunusta pudonnut tämä jäinen jalokivi?

Jouluiset maisemat ovat saaneet myös joulumieleni heräämään. Olen somistanut taloa, siivoillut ja järjestellyt nautinnollisen leppoisasti ja antanut joulumusiikin soida. (Kiitos ystävälleni Saksanmaalla ihanasta cd:stä, jossa Michael Schulte upeasti tulkitsee joulun klassikkoja!) 

Tähän loppuun vielä jotakin ihanaa kolmannen adventin kunniaksi. Yksi lempijoululauluistani on päässyt jouluisen flash mobin aiheeksi, vieläpä niin ihanasti esitettynä, että oksat pois. Tätä on myös ainakin minun mahdoton katsoa tulematta hyvälle tuulelle. Nauttikaa! 


The Five Strings: O Come All Ye Faithful. 

torstai 13. joulukuuta 2018

(Kohtuullista ja) aineetonta joulua lapsiperheessä

Modernisti kodikas-blogissa haastettiin kertomaan omia ideoitaan kauniiseen ja kohtuulliseen jouluun. Meille kerskakulutus ja shoppailuhysteria on aina ollut kauhistus, joten olemme Äijän kanssa puhuneet aiheesta pitkään ja hartaasti. 

Tänä vuonna jututimme silkohapsia jo hyvissä ajoin ja tiedustelimme, mitenkä olisi, jos vietettäisiinkin tänä vuonna aineeton puuhajoulu. Lieväksi yllätykseksemme he eivät vain suostuneet, vaan jopa innostuivat aiheesta. Sovimme siis, että tänä jouluna pukkia (johon kuopuskaan ei enää usko) ei tarvita lainkaan, vaan jokainen saa toivoa asioita, joita tahtoo yhdessä perheen kanssa touhuta ja tehdä. Listoilla onkin jo kaikenlaista hauskaa, kuten:

* Päiväksi pulkkamäkeen 
* Koko perheen kanssa uimaan
* Piparkakkutalon teko
* Lumilinnan rakennus
* Tapanina ulos syömään
* Lautapelien pelaamista
* Jouluherkkujen leipomista
* Joulutoivekonsertti
* Pöytäjääkiekkoturnaus
* Askartelua
* Petseillä/bratzeilla/ pikkuautoilla leikkimistä

Nerokasta tästä tekee se, että uutta rompetta ei oikeasti tarvita lainkaan - lapsillahan on jo vaikka mitä! Esim. hartaasti toivottu pöytäjääkiekko tuli viime jouluna, pelejä on kaapissa kaksi hyllyllistä ja lelujakin niin että lattia lainehtii. Rajoittava tekijä ei olekaan tavara, vaan yhteinen aika. Mutta tänä jouluna sitä siis tulee olemaan yllin kyllin! (Ja parasta kaikesta lienee se, että kaikilla on kännykät kiinni.) Lapsellehan se on arvokkain lahja, minkä aikuinen ikinä voi antaa.

Pulkkamäessä
Suomen pisimmässä pulkkamäessä vauhtia ja juuri sopivan vaarallisia tilanteita piisaa
liki kahden kilometrin matkan. Sinne siis yksissä tuumin!

Poika ja traktori
Viime vuonna Äijä askarteli kuopukselle pahvisen unelmapelin.
Nyttemmin se on ajat sitten ajettu lunastuskuntoon, joten
poikanen haaveilee uudesta ajokista.
Jouluvalot ikkunassa
Ihan pelkät himmelit eivät sentään piisaa joulutunnelman tuojiksi tässäkään torpassa.
Valoa on saatava kaamokseen, ja led-valot onneksi eivät hirveitä syökään.
Murkun huoneessa välkettä on Muijan makuun vähän liikaakin, mutta murkku itse tykkää, joten olkoon..

Täytyy sanoa, että näiden suunnitelmien innoittamana odotan joulua innokkaammin kuin moneen aikaan. Hatunnosto myös muksuille, jotka ikäluokkansa tapaan ovat ympäristöasioista hyvinkin tietoisia ja haluavat kantaa kortensa kekoon. Jännittävää nähdä, millainen erilaisesta joulustamme tulee!



sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Juhlatulilla


Tänä viikonloppuna meillä oli jälleen syytä juhlaan. Täytän näet parin päivän päästä vuosia, ja juhlistimme sitä jo nyt, kun koko pesue on kotona ja koossa. Synttärilahjakseni toivoin "pitkää matkaa", kuten Esikoinen asian ilmaisi. Kilometrejä toiveiden lomakohteeseen ei kylläkään kertynyt kuin muutama kymmen, mutta sehän se jo riittikin: kauemmas ei täälläpäin tarvitsekaan mennä, jos haluaa kauas kavalasta maailmasta.

Auraamattoman metsäautotaipaleen päässä meitä odotti sydäntalven rikkumaton rauha ja korpijärven luminen syli. Jäällä kesti jo hyvästi juosta ja temmeltää, makkara maistui ja vaahtokarkki paistui.

Talvi punaposki
maata mustaa koski
lumikämmenellään
-kauniimpaa ei kellään! -
Tuuti talviuneen
luonnon rasittuneen.
Tulenvartija työnsä ääressä.
Tulehen tuijottajat.
Poika nuotiolla
Metsän poika.

Sininen hetki.
Perinnepelejä pimeässä
Ennen säkkipimeän tuloa järven jäällä oli loistavat olosuhteet leikkiä noitaa.
(Kuinka moni muistaa hamassa silkohapsuudessaan pelanneensa tätä hippaleikkien klassikkoa?
Muijan lapsuudessa sitä varten tehtiin käytävät lumeen heti, kun lunta vain tarpeeksi tuli.)

Ihanat naiset rannalla.
Yöpuu.
Kotia kohti. (Onneksi on otsavalot.)

Tulivathan ne joulukorttimaisemat lopulta tännekin!


Kotirintamalle päästyämme söimme vielä herkkuruoat - muttta niistä en malttanut kuvia räpsiä, oli nimittäin nälkä! :D


Ensi viikonloppuna juhlahumu jatkuu, kun on Tyttären vuoro täyttää vuosia. Mutta siitä kuulette ensi kerralla!

Iloista toisen adventin iltaa itsekullekin säädylle. Olkaahan sievästi, sillä joulu on tulojalassa jo.


tiistai 4. joulukuuta 2018

Kuukauden kirja-aarre: Kelokämppä

- Kyllä sinä tiedät, ettei ihminen, ei ainakaan tämmöinen keisarin luontoinen, kulje ääneti. Aina se juttelee vastaantulijoille: riekoille, kuukkeleille, kiville, hongille. Niin minä teen... ja kuule, niin sitä teet sinäkin... olen minä kuullut. Aika supatusta pidät polulla... nauraisivat, höperönä pitäisivät, mutta kun ne raukat eivät tiedä, miten somaa on jutella kairan kanssa, ei enkelin kanssa olisi somempaa.
- Vaan entäs jos olisi muija?
Alpiini tempaisi altaan penkin kouriinsa, kohotti sen laipioon ja karjaisi: 
- Kuule sinä aljo, sinä kesy kepulimies, sinä olet liian kesy kairaan, jos sinä muijista puhut. Minä isken sinut lättäjalaksi ja teen sinusta rajapyykin tuonne jängälle kuin Lemminkäisestä, jos sinä vielä kerran puhut naisista. Ja jos vielä sanot, miten hyvä elukka on kissa, niin tuuliviiriksi pääset honganoksaan. 
                     ~Jorma Ollikainen: Kelokämppä~


Jorma Ollikainen: Kelokämppä

Kuten taannoin lupailin, olen ottanut sydämenasiaksi elvyttää kauan kateissa olleen lukuharrastukseni ja raportoida lukuelämyksistäni myös teille. Kirjapinoni päällimmäisenä oli Kelokämppä, Äijän hyllystä löytynyt eräkirjallisuuden klassikko vuodelta 1962. Olen kovasti halunnut lukea sen, onhan tämä sentään kirja, joka osaltaan vaikutti siihen, että Äijä aikoinaan alkoi vakavasti haaveilla muutosta Lappiin. Nyt kun itse kairaamme kahvivettä samoista järvistä, joilla kirjan omalaatuinen päähenkilö aikoinaan kalasteli, niin olihan se lopultakin tartuttava tuumasta toimeen. Ja kyllä kannatti!

Kelokämppä kertoo tositarinan "Rahajärven keisarista" Alpiinista eli Albin Tirkkosesta, joka nuorena miehenä hylkäsi perheensä ja lähti loppuiäkseen erakoksi Lappiin. Aikansa kuljeskeltuaan ja tilapäistöitä tehtyään hän asettui Inarin erämaahan Rahajärven rannalle. Kirjan on kirjoittanut Alpiinin ystävä, toimittaja-kirjailija Jorma Ollikainen, joka tutustui omalaatuiseen erakkoon Lapin-retkillään, ja oli myös mukana rakentamassa Alpiinille savuisen kodan sijasta oikeaa kotia, aitoa kelokämppää.

Alpiinin koira

Kirjan parasta antia lumoavien luontokuvausten lisäksi oli Alpiini itse. Itsensä keisariksi nimittänyt erakko oli Suuri Persoona, jonka kujeet ja oikut tekevät hänestä ikimuistoisen hahmon. Kun kelokämppää rakennettiin, rengit raatoivat rakennuksella, kun taas Keisari viihtyi enimmäkseen sisällä työkalukaappia suunnittelemassa.Viikot vierivät, kämpän seinät nousivat, ja lopulta Alpiini ilmoitti:

- Pojat, nyt se kaappi on valmis. Mennäänpä panemaan se paikoilleen.
Käveltiin rakennukselle. Nurkan tuntumassa kasvoi vanha honka. Siiihen Alpiini iski naulan.  Tuohon pannaan saha, sanoi. Iski toisen naulan. Tuohon pannaan kirves leuastaan. Seinävaran voi hyvin nakata honkaan omasta piikistään.

Vänkyräpuuta kummastelemassa

Vaikka Alpiini olikin karu ja karski kairan mies, oli hänessä myös pehmeä puoli, joka tuli esiin vallankin "tarinatulilla" hulmuavan rakotulen valossa. Siellä keisarin suuruus usein ilmeni hyvinkin syvällisinä mietteinä.

- Mutta tiedätkös sinä mitä on runo? --- Sitä on minussa, vaikka synnin karstaa pinnalta tippuu jotta musta ura lumeen jää. Mutta on minussa silti jossain paikassa runo. --- Tämä nuotio, mikä meitä lämmittää, kun kelo siinä ilmaksi muuttuu, on erämaan runoa... minä taidan kohta itkeä ja sitten minä lyön sinut petäjään jotta ahmat säikkyy pesissään... minua ihan taitaa ruveta hävettämään. Mutta aina kun on kevät ja yö ja sumua ja tuli heiluttaa kelojen varjoja, niin minulle tulee herkkä mieli... minulle nousee semmoinen sielun vesi pintaan.

Hongat ja hanget


Ja vaikka Alpiini erakkona viihtyikin, osasi hän arvostaa myös hyvää seuraa. 

- Otetaanko kuumat tänä iltana, Alpiini huusi.
- Että mitä?

Mutta Alpiini ei enää ollut kysymystä kuulemassa. Siellä oli jo rantteella iskemässä keloa saunapuuksi. Nyt on saatava joulusauna, kuumat on saatava, kun vieraskin tuli.

Ja joululeipä. Siksi roihusi kohta kämpän uunissa tuli. Jauhot pölähtelivät, kun isäntä myllersi taikinaa. Rusinapussi tipahti kiireessä lattialle ja levisi sinne. Sieltä Alpiini kaksin kourin nosteli niitä taikinaansa, sillä hän leipoi rusinaleipää, poronkakkakaakkua, mikä tavallisesti oli kooltaan kyynärän pituinen ja puolen levyinen, niin suuri kuin uuniin mahtui. Kun siitä limpusta leikkasi, niin rusinat tosiaankin melkoisesti muistuttivat poroelon olemisen jätteitä ja tietämättömältä saattoivat viedä ruokahalun.  Mutta hyvää sellainen leipä on, eikä se kuiva koppuraksi, vaikka sitä metrimäärin varastoon leipoisi. Se on pehmoista kuin pumpulia purisi. 

Keisari leipoo

Kirjan loppu on haikea. Alpiinin taistelu syöpää vastaan on kuin symboli kairojen katoamiselle ihmisahneuden levitessä yhä syvemmälle pohjoiseen, aina korpikeisarin valtakunnanrajoille saakka. Huoli kairansa kohtalosta olikin vanhan erakon suruista suurimpia; sen tuhoa ei Alpiini halunnutkaan  olla näkemässä, sillä silloin kuolee Jumalakin ja se on varma.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Piparipyhä

Joulunodotus alkaa meidän perheessä ensimmäisestä adventtisunnuntaista, jolloin kotona leijailee suloinen piparkakun tuoksu. Niin tapahtui tänäkin vuonna.

Piparitaikina
Perinteeseen kuuluu, että leivon piparkaakkutaikinan itse. (Perinteeseen kuuluu myös, että joku on yön aikana käynyt sitä maistelemassa...)
Lehmämuotti
Kuka saa, kuka saa, muottilootaan kurkistaa? 

Piparimuotteja
Vuosien saatossa on tullut hankituksi muutama muotti.
Lapsoset ketterät hoitavat leipomisen, äitimuori kuvaamisen.
Piparintekoa
Sisko ja sen veli sokerileipureina.
Lasten lemppareihin lukeutuu niin klassikkoja...
Kirahvimuotti
...kuin vähän eksoottisempiakin aiheita.
Valmiita pipareita pellillä jäähtymässä.
Saa ottaa!

Joko teillä on syöty / paistettu pipareita? Jaksatko, ehditkö ja tykkäätkö tehdä taikinan itse?


perjantai 30. marraskuuta 2018

Pyjamapäivä

Blogiani seuranneet varmaan jo miettivät, että eikö tuo Muija muuta tee kuin rämpii risukoissa & pyllistelee pusikoissa kuvaamassa tyhjää ilmaa ;) Vaan onpa Muijalla joskus myös pyjamapäivä; jos ei ihan iltaan asti tohdi pyjamassa pöksehtiä, niin pitkälle päivänvaloon kuitenkin.

Ja koska sitä päivänvaloa ei ihan hirveästi ole, kohtuullista ja oikeata on sytytellä eläviä tulia kaikkiin kirpparilta hamstrattuihin kynttilätelineisiin, mitä olen vuosien varrella tullut heräteostaneeksi, "kun kerran niin halvalla sai" :D

Tunnelmavalaistus

Kuusi kynttilää

Kolopesijät
Jouluomena
Tulppaanit ja Valosydän
Äijän omatekemä kynttilänpidike 💖


Lumilyhty
- Se on laulu minusta itsestäni, kuului kuopasta. - Laulu Tuu-tikista, joka on rakentanut lumilyhdyn.
Mutta kertosäe käsittelee aivan muita asioita.
~Tove Jansson: Taikatalvi~

Varsinaista joulua en ole vielä äitynyt laittamaan, mitä nyt esikoisen huoneeseen on ilmestynyt muutamat kauniit kaamosvalot. Mutta koska sinne ei ole äitimuorilla voimassaolevaa kuvauslupaa, saatte mielikuvitella viimemainitun ihan itte. 

(Tämä taitaa nyt riisua pyjaman ja lähteä maamme toiseksi pohjoisimpaan Isojoen KoneHallin etäpesäkkeeseen jarrunestettä ostamaan... ja oliskohan siellä sitä lasinpesunestettä, mikä kestää 40 astetta pakkasta?)

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

On ilmoja pidellyt (ja kiirettä pitänyt!)

Tänään minulla oli pitkästä aikaa Kiire. Poljin kuin pöljä, enkä välittänyt keuhkoissa kipristelevästä pakkasilmasta. En vilkuillut kelloa, vaan taivasta: tahdoin ehtiä Neitojärven rantaan, ennen kuin taivaanrannassa leiskuava aamurusko hiipuu!

Uskollinen menopelini uhmasi lumista metsäautotietä ja kiidätti minut kuin prinsessan ajoissa prinssin juhliin...

Aamun valoa
Ihana aamurusko

Neitojärvi on yksi lempipaikoistamme täällä. Pienen kauniin järven kaakkoiskärjessä on uimapaikkamme ja pohjoispuolen kalliolla paistamme makkaraa & rakennamme risumajoja. Syksyisin poimimme sen rantametsistä mustikkaa ja puolukkaa - ja talvisin se on paikkaseudun parhaimpia paikkoja kuvata aamu-ja iltaruskoja! (Näin sydäntalvella molemmat voi ikuistaa samoilta jalansijoilta, kun vain vaihtaa kuvakulmaa valotulituksen lipuessa naapurivaaran ylle.) 

Tällä kertaa en kuitenkaan tarjennut jäädä odottamaan iltaruskoa, vaan poljin hyppyset kohmeessa kotiin. Vaan vähänpä aavistin, että iltaruskokin minulle tarjoiltaisiin vieläpä samana päivänä! Iltapäivällä, kun veivasin kaupasta kotiin, huomasin nimittäin puiden takana semmoisen loimotuksen, että taas tuli Muijalle kiire: kipitin kiireen vilkkaa metsikön halki kotijoen rantaan, ja ehdin jälleen parahiksi paikalle.


Aivan ihana iltarusko

Eikä siinäkään vielä kaikki: olin jo miltei kotinurkilla, kun naapurin pellon yllä roihusi niiin komea rusotus, etten malttanut olla pysähtymättä vielä kerran.
Talvi-illan ihanuutta

Aurinko laskee vaarojen taa


Tämmöisiä kiireitä täällä tänään. Ja talvi on vasta alussa... ;)