Ei piä hättäillä, vaan istua mättäillä! Tämän "nettimättään" tykönä kerromme, miten käy kun meidän perhe karistaa katupölyt polkuanturoistaan ja perustaa kotipesän joen ja tunturin väliin, piekanan pesästä kaakkoon. Kun on Muija ja Äijä ja kaukana kavala maailma, niin siitähän kalasoppa syntyy - jos Ahti ei pihtaa antejaan tai arki haittaa harrastustoimintaa. Ja kun soppaa vielä hämmentää kolme kullanmurua, lopputulos on silkkaa seikkailua. Saappaat näkee miten meijän käy.
Alkaneen vuoden ensimmäiset viikot kuuluvat elämäni raskaimpiin. Perustusten järkkyessä olen tarvinnut joka ikisen voimanpisaran, jotka vuosien varrella olen sieluuni saanut. Bloggaaminen on jäänyt, kuten kaikki muukin. Tulin vain kertomaan, että olen täällä vielä ja aion palata sorvin ääreen, kun taas kynnelle kykenen.
Yönseutuna sitten vyörähti itärajan yli koillisen kantilta jyrkkä kylmän rintama rutistamaan vaaramaiden eläjiä. Sinertävässä hämärässä leijui hentoa hilettä, puu paukahteli sälöille rinteiden metsissä ja taivaan kupura kohosi huikean korkeaksi. Asumusten harmaat savut seisoivat jäykkinä köysipatsaina kurottamassa pistävän kirkkaita tähtiä, ja Kätkävaaralla Pietu kantaa renttasi pihan poikki puusylyksen toisensa perään. - Tuoreitahan nämä vielä on, Iitamaria marmatti. - Varomatta jos puristaa niin lätäkkö on lattialla.
Simo Hämäläinen : Kätkäläinen ja musta koira. Gummerus 2011.
Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja musta koira
Joskus teinivuosina luin ja hyväksi havaitsin Simo Hämäläisen Kätkäläisen, joka monille lienee elokuvastakin tuttu. Itse en ole elokuvaa nähnyt enkä nuoruusvuosien jälkeen Kätkävaaran vanhan ketun äkkiväärään seuraan palannut - ennen kuin nyt.
Enpä tiennytkään, että alkuperäisen Kätkäläisen jälkeen Pietari Aholaisen tarina on saanut jatkoa peräti viiden kirjan verran. Kätkäläinen ja musta koira on niistä tuorein tapaus, ja poimin sen hetken mielijohteena kirjastoautosta, kun kaipasin jotain sopivan letkeää luettavaa arkihuolten vastapainoksi. Odotukseni täyttyivätkin: Kätkän ja vaimonsa Iitamarian edesottamukset viihdyttivät juuri kuten arvata saatoin.
Mutta kepeyden rinnalla kirjaa kuljettavat myös vakavat teemat: vanheneminen, masennus ja vanhustenhoidon ongelmat. Sote-uudistusten keskellä kirjan sanoma herättää hyvinkin ajankohtaisia ajatuksia vanhustenhoidon tulevaisuudesta. Naapurin höperöityessä joutuu Kätkäkin pohtimaan vaikeita ja surullisia asioita.
- Semmosta se on näillä vuosilla, hän sanoi. -Mualima kutistuu niin jotta kohta ei oo jälellä kun oma mökki ja vuaranlaki siinä ympärillä, siellä käpsehittään minkä jaksettaan. Tuttavat immeiset muuttaa multiin, kohta ei tunne ennää kettään, pyhä ja arki on vuan sitä sammoo ja uutta ei oo muuta kun jotta uuteen kohtaan koskoo. Joskus tulloo ajatelleeksi, jotta onkohan se sittenkään ihan viisasta ellee näinkään vanhaksi. Kohta ei uskalla lehtee avata, kun kuitennii taas räksytettään, jotta myö vanhat raakit joutavina rellestettään, lihotaan mahottomasti ties millä rahalla, säretään urakalla luita ja rikotaan uhallaan niveliä, jotta mahottoman kalliita varaosia on tungettava tilalle, ja jos myö ei muuta ilikeyttä keksitä, niin ainahin höperöijytään niin muistamattomiksi, jotta yötä myöten olisi jonkun vahittava, joka päivä vaihettava vaipat ja kerran viikossa metästettävä koirien kanssa.
Huipuunsa viritettyä draaman kaarta ei tästä kirjasta löydä - eikä tarvitsekaan. Itse nautiskelin kirjan tapauksesta toiseen soljuvasta kiireettömästä kerronnasta kuin vuosikertaviinistä. Suosittelen Kätkäläistä kirjan takakantta siteeraten niille, jotka eivät ujostele maistaa maailman soppaa sellaisenaan, mutta joille kiverä huumori on kumminkin sen mieleisintä maustetta.
Vuoden lyhin päivä saattaa kuulostaa masentavalta, mutta minä olen aina rakastanut tätä päivää - enkä vain siksi, että tämä on talven taitekohta, jonka jälkeen matka kohti kevättä alkaa. Jotain jykevää on päivässä itsessäänkin.... Talvipäivänseisaus on ikivanha juhla, talvensydän, joka sykähdyttää joka talvi: täällä sitä ollaan, kaamoksen syvimmässä sylissä, edessä vuoden pisin yö - ja sitten onkin jo melkein joulu!
Tämä talvi on hemmotellut meitä taivaanrannanmaalareita toinen toistaan kauniimmilla maan ja taivaan sävyillä. Tiedä sitten, ovatko talvisäät oikeasti olleet poikkeuksellisen kuvaukselliset, vai olenko vain alkanut huomata ne paremmin. Olipa niin tai näin, kamerani muisti tuppaa täyttymään varsin vikkelästi näinä päivinä... Puranpa sumaa ja laitan muutamia otoksia sydäntalven taikahetkistä kuluvalta viikolta.
Kun minulla on sovittu tapaaminen,lähden hyvissä ajoin - en siksi että pelkäisin kuollakseni myöhästymistä, vaan
siltä varalta, että matkalla pitää pysähtyä kuvaamaan jotakin hienoa. Aika usein pitääkin niin tehdä.
Telkän kesäkoti talvilevolla.
Puolikuukin kurkisteli vaaran takaa jo vähän keskipäivän jälkeen..
Kun Äijä on viikot poissa kotoa, herkästi käy niinkin, että ikävä tulee.
Onneksi kokemus on opettanut muuntamaan ikävän mukavaksi.
Tätä lumisydäntä jäälle tallatessa tuli hyvä mieli, ja sydämellinen tervehdys meni perille whatsappin avulla.
Onneksi oli vain pikkupakkanen, niin tarkenin vielä kerran riisua hanskat ja ikuistaa tämänkin iltahetken kotilätäkön jäältä nähtynä.
Talvipäivänseisauksen kunniaksi vielä pieni musiikkituokio. Tässä teille seestynyt versio folkrock-legenda Jethro Tullin hitistä "Ring Out Solstice Bells" vuodelta Muija 1 v.
Löysin Suppusuun blogista muikean mukavan joulugallupin, jossa tehtävänä on jatkaa jouluaiheisia lauseita, sen mukaan kuin itsestä oikealta tuntuu. Eipä sitten muuta kuin tuumasta toimeen!
Minusta joulun värejä ovat valkea, vihreä, kulta ja hopea joulunpunaisin aksentein.
Minusta paras joululeivonnainen on englantilainen hedelmäkakku.
Minusta paras jouluruoka on leivinuunissa paistettu kinkku.
Minusta sää on jouluinen, kun on paljon lunta ja pikkuisen pakkasta, tähdet tuikkivat ja kuu tai revontulet loistaa.
Jouluna minä pukeudun mieluiten johonkin muuhun kuin arkipaitaan.
Paras saamani joululahja on Äijän suunnittelema, ammattilaisella teetetty hopeinen rintaneula, johon kuuluu Äijän kirjoittama runo! (Hopeaseppäkin oli kuulemma liikuttunut kyyneliin sitä tehdessään :D) Kuvaa en ottanut, koska huomasin sen vitriinissä tummentuneen, ja se pääsi nyt soodavesikylpyyn kirkastamaan kasvonsa.
Minulle tärkeä joulukoriste on tyttären tekemä jouluenkeli.
Minusta joulusiivoukseen kuuluu, että joulumusiikki soi siivotessa ja lopuksi juodaan glögiä.
Kun olin lapsi, haimme kuusen männynomasta metsästä, koska kuusirajalle oli 200 kilsaa matkaa.
Joulupuuro maistuu parhaalta, kun päällä on luumusoppaa ja on tultu ulkoa pulkkamäestä.
Minun joulupöydässäni pitää olla ainakin kinkku, rosolli ja itsetehdyt laatikot.
Joulupöydästä voisi puuttua ja puuttuvatkin keitetyt herneet.
Joulusaunaperinne merkitsee minulle jouluun rauhoittumista oikeassa puulämmitteisessä saunassa.
Tämän joululaulun tai virren minä haluan kuulla: Suutari ja vieras. Hän oli suutari, vanha ja lempeä mies, hänen puotinsa koko kaupunki ties. Nyt hän jouluksi siivosi talossaan, ja kertoi kaikille suurta uutistaan...
Samuli Edelmann: Suutari ja vieras
Lapsena minä tein joulukoristeita jotka ovat vieläkin tallessa äidin kaapin päällä. Jos joulukiire uhkaa niin minusta paras tapa rauhoittua on laittaa rauhoittava joulumusiikki soimaan ja istahtaa juomaan lämmintä glögiä. (Levähtäneenä olen paljon tehokkaampi!)
Jos syön jouluna liikaa, oloani helpottaa iltakävely, joka kuuluu joulutapoihini riiippumatta siitä, syönkö liikaa vai en.
Minusta oikea joulun tuoksu syntyy piparkakkutaikinasta, havuntuoksusta ja savukalasta.
Minulle joululahjojen antaminen merkitsee arvostuksen ja välittämisen osoittamista läheisilleni.
Minä muistan sen joulun, kun talossa oli koliikkivauva ja miehet riitelivät joulumännyn paikasta :D
Minulla on unelma, että jouluna voisin jonakin vuonna viettää rauhallisen piilopirttijoulun eräkämpällä kaukana kaikesta (paitsi omasta perheestä).
Tämän joulugallupin saapi halutessaan poimia omaan blogiinsa, tai kertoilla vaikka kommenttikentässä omia tärkeimpiä jouluasioitaan. :) Vaan nyt Muija lähtee loihtimaan pirttiin lanttulaatikon tuoksua. Leppoisaa loppuviikkoa ja iloista joulumieltä itsekullekin!
Kun taivaan lumihanat lopulta aukesivat, niin sitten sitä kauan kaivattua mannaa onkin piisannut ihanan paljon! Nyt alkaa olla jo hanget ja korkeat nietokset kuten joululaulussa konsaan. Ja lapsilla on hauskaa, kuinkas muuten.
Talven ihmemaa.
Vaan onpa lumesta iloa myös aikuiselle, vaikken siinä vallan kupperiskeikkoja teekään. Ilo on sentään astella lumista metsätietä ja katsella satumaisiksi muuttuneita maisemia, jotka saavat arjen kangistaman mielikuvituksenkin heräämään eloon...
Jostain syystä en ole koskaan pelännyt pimeää, vaikka minulla vilkas mielikuvitus onkin.
(Sen sijaan saatan nauraa yksikseni, kun kuljen hämärässä metsässä...)
Liekö Lumikuningattaren kruunusta pudonnut tämä jäinen jalokivi?
Jouluiset maisemat ovat saaneet myös joulumieleni heräämään. Olen somistanut taloa, siivoillut ja järjestellyt nautinnollisen leppoisasti ja antanut joulumusiikin soida. (Kiitos ystävälleni Saksanmaalla ihanasta cd:stä, jossa Michael Schulte upeasti tulkitsee joulun klassikkoja!)
Tähän loppuun vielä jotakin ihanaa kolmannen adventin kunniaksi. Yksi lempijoululauluistani on päässyt jouluisen flash mobin aiheeksi, vieläpä niin ihanasti esitettynä, että oksat pois. Tätä on myös ainakin minun mahdoton katsoa tulematta hyvälle tuulelle. Nauttikaa!
Modernisti kodikas-blogissa haastettiin kertomaan omia ideoitaan kauniiseen ja kohtuulliseen jouluun. Meille kerskakulutus ja shoppailuhysteria on aina ollut kauhistus, joten olemme Äijän kanssa puhuneet aiheesta pitkään ja hartaasti.
Tänä vuonna jututimme silkohapsia jo hyvissä ajoin ja tiedustelimme, mitenkä olisi, jos vietettäisiinkin tänä vuonna aineeton puuhajoulu. Lieväksi yllätykseksemme he eivät vain suostuneet, vaan jopa innostuivat aiheesta. Sovimme siis, että tänä jouluna pukkia (johon kuopuskaan ei enää usko) ei tarvita lainkaan, vaan jokainen saa toivoa asioita, joita tahtoo yhdessä perheen kanssa touhuta ja tehdä. Listoilla onkin jo kaikenlaista hauskaa, kuten:
* Päiväksi pulkkamäkeen
* Koko perheen kanssa uimaan
* Piparkakkutalon teko
* Lumilinnan rakennus
* Tapanina ulos syömään
* Lautapelien pelaamista
* Jouluherkkujen leipomista
* Joulutoivekonsertti
* Pöytäjääkiekkoturnaus
* Askartelua
* Petseillä/bratzeilla/ pikkuautoilla leikkimistä
Nerokasta tästä tekee se, että uutta rompetta ei oikeasti tarvita lainkaan - lapsillahan on jo vaikka mitä! Esim. hartaasti toivottu pöytäjääkiekko tuli viime jouluna, pelejä on kaapissa kaksi hyllyllistä ja lelujakin niin että lattia lainehtii. Rajoittava tekijä ei olekaan tavara, vaan yhteinen aika. Mutta tänä jouluna sitä siis tulee olemaan yllin kyllin! (Ja parasta kaikesta lienee se, että kaikilla on kännykät kiinni.) Lapsellehan se on arvokkain lahja, minkä aikuinen ikinä voi antaa.
Suomen pisimmässä pulkkamäessä vauhtia ja juuri sopivan vaarallisia tilanteita piisaa
liki kahden kilometrin matkan. Sinne siis yksissä tuumin!
Viime vuonna Äijä askarteli kuopukselle pahvisen unelmapelin.
Nyttemmin se on ajat sitten ajettu lunastuskuntoon, joten
poikanen haaveilee uudesta ajokista.
Ihan pelkät himmelit eivät sentään piisaa joulutunnelman tuojiksi tässäkään torpassa.
Valoa on saatava kaamokseen, ja led-valot onneksi eivät hirveitä syökään.
Murkun huoneessa välkettä on Muijan makuun vähän liikaakin, mutta murkku itse tykkää, joten olkoon..
Täytyy sanoa, että näiden suunnitelmien innoittamana odotan joulua innokkaammin kuin moneen aikaan. Hatunnosto myös muksuille, jotka ikäluokkansa tapaan ovat ympäristöasioista hyvinkin tietoisia ja haluavat kantaa kortensa kekoon. Jännittävää nähdä, millainen erilaisesta joulustamme tulee!
Tänä viikonloppuna meillä oli jälleen syytä juhlaan. Täytän näet parin päivän päästä vuosia, ja juhlistimme sitä jo nyt, kun koko pesue on kotona ja koossa. Synttärilahjakseni toivoin "pitkää matkaa", kuten Esikoinen asian ilmaisi. Kilometrejä toiveiden lomakohteeseen ei kylläkään kertynyt kuin muutama kymmen, mutta sehän se jo riittikin: kauemmas ei täälläpäin tarvitsekaan mennä, jos haluaa kauas kavalasta maailmasta.
Auraamattoman metsäautotaipaleen päässä meitä odotti sydäntalven rikkumaton rauha ja korpijärven luminen syli. Jäällä kesti jo hyvästi juosta ja temmeltää, makkara maistui ja vaahtokarkki paistui.
Talvi punaposki
maata mustaa koski
lumikämmenellään
-kauniimpaa ei kellään! -
Tuuti talviuneen
luonnon rasittuneen.
Tulenvartija työnsä ääressä.
Tulehen tuijottajat.
Metsän poika.
Sininen hetki.
Ennen säkkipimeän tuloa järven jäällä oli loistavat olosuhteet leikkiä noitaa.
(Kuinka moni muistaa hamassa silkohapsuudessaan pelanneensa tätä hippaleikkien klassikkoa?
Muijan lapsuudessa sitä varten tehtiin käytävät lumeen heti, kun lunta vain tarpeeksi tuli.)
Ihanat naiset rannalla.
Yöpuu.
Kotia kohti. (Onneksi on otsavalot.)
Tulivathan ne joulukorttimaisemat lopulta tännekin!
Kotirintamalle päästyämme söimme vielä herkkuruoat - muttta niistä en malttanut kuvia räpsiä, oli nimittäin nälkä! :D
Ensi viikonloppuna juhlahumu jatkuu, kun on Tyttären vuoro täyttää vuosia. Mutta siitä kuulette ensi kerralla!
Iloista toisen adventin iltaa itsekullekin säädylle. Olkaahan sievästi, sillä joulu on tulojalassa jo.
