tiistai 4. joulukuuta 2018

Kuukauden kirja-aarre: Kelokämppä

- Kyllä sinä tiedät, ettei ihminen, ei ainakaan tämmöinen keisarin luontoinen, kulje ääneti. Aina se juttelee vastaantulijoille: riekoille, kuukkeleille, kiville, hongille. Niin minä teen... ja kuule, niin sitä teet sinäkin... olen minä kuullut. Aika supatusta pidät polulla... nauraisivat, höperönä pitäisivät, mutta kun ne raukat eivät tiedä, miten somaa on jutella kairan kanssa, ei enkelin kanssa olisi somempaa.
- Vaan entäs jos olisi muija?
Alpiini tempaisi altaan penkin kouriinsa, kohotti sen laipioon ja karjaisi: 
- Kuule sinä aljo, sinä kesy kepulimies, sinä olet liian kesy kairaan, jos sinä muijista puhut. Minä isken sinut lättäjalaksi ja teen sinusta rajapyykin tuonne jängälle kuin Lemminkäisestä, jos sinä vielä kerran puhut naisista. Ja jos vielä sanot, miten hyvä elukka on kissa, niin tuuliviiriksi pääset honganoksaan. 
                     ~Jorma Ollikainen: Kelokämppä~


Jorma Ollikainen: Kelokämppä

Kuten taannoin lupailin, olen ottanut sydämenasiaksi elvyttää kauan kateissa olleen lukuharrastukseni ja raportoida lukuelämyksistäni myös teille. Kirjapinoni päällimmäisenä oli Kelokämppä, Äijän hyllystä löytynyt eräkirjallisuuden klassikko vuodelta 1962. Olen kovasti halunnut lukea sen, onhan tämä sentään kirja, joka osaltaan vaikutti siihen, että Äijä aikoinaan alkoi vakavasti haaveilla muutosta Lappiin. Nyt kun itse kairaamme kahvivettä samoista järvistä, joilla kirjan omalaatuinen päähenkilö aikoinaan kalasteli, niin olihan se lopultakin tartuttava tuumasta toimeen. Ja kyllä kannatti!

Kelokämppä kertoo tositarinan "Rahajärven keisarista" Alpiinista eli Albin Tirkkosesta, joka nuorena miehenä hylkäsi perheensä ja lähti loppuiäkseen erakoksi Lappiin. Aikansa kuljeskeltuaan ja tilapäistöitä tehtyään hän asettui Inarin erämaahan Rahajärven rannalle. Kirjan on kirjoittanut Alpiinin ystävä, toimittaja-kirjailija Jorma Ollikainen, joka tutustui omalaatuiseen erakkoon Lapin-retkillään, ja oli myös mukana rakentamassa Alpiinille savuisen kodan sijasta oikeaa kotia, aitoa kelokämppää.

Alpiinin koira

Kirjan parasta antia lumoavien luontokuvausten lisäksi oli Alpiini itse. Itsensä keisariksi nimittänyt erakko oli Suuri Persoona, jonka kujeet ja oikut tekevät hänestä ikimuistoisen hahmon. Kun kelokämppää rakennettiin, rengit raatoivat rakennuksella, kun taas Keisari viihtyi enimmäkseen sisällä työkalukaappia suunnittelemassa.Viikot vierivät, kämpän seinät nousivat, ja lopulta Alpiini ilmoitti:

- Pojat, nyt se kaappi on valmis. Mennäänpä panemaan se paikoilleen.
Käveltiin rakennukselle. Nurkan tuntumassa kasvoi vanha honka. Siiihen Alpiini iski naulan.  Tuohon pannaan saha, sanoi. Iski toisen naulan. Tuohon pannaan kirves leuastaan. Seinävaran voi hyvin nakata honkaan omasta piikistään.

Vänkyräpuuta kummastelemassa

Vaikka Alpiini olikin karu ja karski kairan mies, oli hänessä myös pehmeä puoli, joka tuli esiin vallankin "tarinatulilla" hulmuavan rakotulen valossa. Siellä keisarin suuruus usein ilmeni hyvinkin syvällisinä mietteinä.

- Mutta tiedätkös sinä mitä on runo? --- Sitä on minussa, vaikka synnin karstaa pinnalta tippuu jotta musta ura lumeen jää. Mutta on minussa silti jossain paikassa runo. --- Tämä nuotio, mikä meitä lämmittää, kun kelo siinä ilmaksi muuttuu, on erämaan runoa... minä taidan kohta itkeä ja sitten minä lyön sinut petäjään jotta ahmat säikkyy pesissään... minua ihan taitaa ruveta hävettämään. Mutta aina kun on kevät ja yö ja sumua ja tuli heiluttaa kelojen varjoja, niin minulle tulee herkkä mieli... minulle nousee semmoinen sielun vesi pintaan.

Hongat ja hanget


Ja vaikka Alpiini erakkona viihtyikin, osasi hän arvostaa myös hyvää seuraa. 

- Otetaanko kuumat tänä iltana, Alpiini huusi.
- Että mitä?

Mutta Alpiini ei enää ollut kysymystä kuulemassa. Siellä oli jo rantteella iskemässä keloa saunapuuksi. Nyt on saatava joulusauna, kuumat on saatava, kun vieraskin tuli.

Ja joululeipä. Siksi roihusi kohta kämpän uunissa tuli. Jauhot pölähtelivät, kun isäntä myllersi taikinaa. Rusinapussi tipahti kiireessä lattialle ja levisi sinne. Sieltä Alpiini kaksin kourin nosteli niitä taikinaansa, sillä hän leipoi rusinaleipää, poronkakkakaakkua, mikä tavallisesti oli kooltaan kyynärän pituinen ja puolen levyinen, niin suuri kuin uuniin mahtui. Kun siitä limpusta leikkasi, niin rusinat tosiaankin melkoisesti muistuttivat poroelon olemisen jätteitä ja tietämättömältä saattoivat viedä ruokahalun.  Mutta hyvää sellainen leipä on, eikä se kuiva koppuraksi, vaikka sitä metrimäärin varastoon leipoisi. Se on pehmoista kuin pumpulia purisi. 

Keisari leipoo

Kirjan loppu on haikea. Alpiinin taistelu syöpää vastaan on kuin symboli kairojen katoamiselle ihmisahneuden levitessä yhä syvemmälle pohjoiseen, aina korpikeisarin valtakunnanrajoille saakka. Huoli kairansa kohtalosta olikin vanhan erakon suruista suurimpia; sen tuhoa ei Alpiini halunnutkaan  olla näkemässä, sillä silloin kuolee Jumalakin ja se on varma.

12 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä, kuulosti mielenkiintoiselta kirjalta! Antoisia lukuhetkiä jatkossakin ja mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde! Nyt kun lukemisen makuun pitkästä aikaa pääsi niin huomasi kuinka sitä onkin kaivannut.

      Poista
  2. Kuullosti kiinnostavalta kirja. Minä olen laiska lukemaan
    Hyvää Itsenäisyyspäivää sinne teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, tiedän tunteen. Itsekin olen nykyään laiskistunut lukijana, kirjan pitää olla melko hyvä jotta jaksan lukea sen loppuun. Tämä oli. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Onpa hyvä kirjaesittely. Nyt täytyykin alkaa metsästämään tätä kirjaa. Sen verran esittelysi sai uteliaisuuden kutkuttamaan. Vaikuttaa kirjalta, jonka voivat meillä lukea sekä ukko että akka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki. Kirjasta otettiin jokunen vuosi sitten neljäs painos, en tiedä onko sekin jo myyty loppuun mutta kirjastosta ainakin uskon löytyvän. Jos jostain löytyy niin tämä olisi kyllä myös mainio lahjaidea.

      Poista
  4. Kuulostaa todella kiinnostavalta kirjalta. Pitääkin selvittää saisinko jostakin luettavaksi.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirja varmasti,kauniit maisema kuvat täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike! Tämä oli niitä kirjoja jota lukiessa vuoroin nauraa ja itkee.

      Poista
  6. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, pidän elämänkerroista. Luen yleensäkin paljon, mutta en ole viime aikoina lukenut tuonkaltaista kirjallisuutta. Uskoisin kirjan löytyvän kirjastosta.
    Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta esittelystä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Blue Tit. Tämä on yhdistelmä elämäkertaa, veijaritarinaa ja eräkertomusta, minun makuuni juuri sopivassa suhteessa. Alpiinin ajatuksenjuoksussa on myös selkeitä yhtymäkohtia Havukka-Ahon ajattelijan tapaan ajatella ite. Kiva jos osasin kuvata kirjaa sen ansaitsemalla tavalla.

      Poista

Hei! Kiva kun kävit ja istahdit nettimättäälle kuulumisiamme kuulemaan. Jätäthän käynnistäsi jäljen vastasataneeseen lumeen.