Hämärän värit

Yksi tämän vuodenajan valloittavimmista puolista on se, että aamu-ja iltaruskot sijoittuvat parhaaseen katseluaikaan, eli keskipäivän molemmin puolin. Muistan, kuinka kerran nuorna ja sirkiänä istuin joulukuussa keittiön pöydän ääressä ja piirsin ikkunasta aukeavaa taivaallista näytelmää. Neljä tuntia ja paljon värikyniä siinä kului, enkä edes huomannut, milloin auringonnousu vaihettui auringonlaskuksi, kun en tullut vilkaisseeksi kelloa.  Nyt sen sentään vielä huomaa, kun virallisen kaamoksen alkuun on vielä viikko, mutta vaikka kuinka aamuntorkku olisi, niin varmasti ehtii talvitaivaan valotulitukseen mukaan. Silloin ajattelen: kuinka kaunista on!

Porvarillinen hämärä hiipuu hiljalleen Merenkulkijain hämäräksi Avvil-joen yllä. 

Näkymä olohuoneen ikkunasta pari tuntia puolenpäivän jälkeen.

Aamuni alkavat tätä nykyä mukavan verkkaisesti. Laitan kaikessa rauhassa aamupalaa, suunnittelen päivän töitä ja askareita, ja ryystän liian monta kupillista kahvia. 

Ennen wanhaan olin intohimoinen lukija (pidinpä jopa kirjablogia), mutta viime vuosina lukuharrastus on surukseni jäänyt "kiireellisempien" toimitusten varjoon. Nyt lupasin itselleni käyttää hyväkseni tämän hämärän runsauden, ja lukea joka kuukausi ainakin yhden kirjan.Tässä esimakua omasta hyllystä -kauan sitten kirpparilta hamstrattuja, lukematta jääneitä aarteita. (Kätkäläinen tosin on kirjastoautosta, kun itsehillintä petti, vaikka omiakin kirjoja on lukematta enemmän kuin myöntää tohtii.)  Turisen sitten täälläkin lukemistani kirjoista, sitä mukaa kuin kynnelle kykenen.