Marrasmaa

Onpahan aikoihin eletty, kun eletään jo marraskuun toista puoliaikaa ja kaamoskin on enää vajaan parinkymmenen kukonaskelen päässä, mutta lunta ei näy eikä kuulu. Yleensä näillä raukoilla rajoilla on tähän aikaan vuodesta jo pulkkakelit, ja kyllähän ne ensilumet tänäkin vuonna käväisivät lapsia ilahduttamassa, mutta sitten tuli suojasää ja se niistä nietoksista.

Talven toista tulemista odotellessa uhmasimme päivänvalon lyhyyttä ja veimme vierailulle saapuneet sukulaiset katsomaan, miltä näyttää marraskuinen kaira. Ja hyvältähän se näytti, vallankin auringon laskiessa korpijärven taakse...

Järvi on aina uusi ja erilainen,
rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas,
se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin.
Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu,
sinertävä kuin aamumaito,
sateella sen silkki on harmaa.
Kirkkaat aamut kohoavat,
päivä ja yö vaihtelevat,
sade ja kuulas ilma.
Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua.

~Eeva-Liisa Manner: Niin vaihtuivat vuoden ajat~

Käly kiipesi puuhun. 

Tuli räiskyi nuotiossa.

Kaksi komiata: Äijä ja iltarusko. 

Taivaan tummuttua ja nuotion sammuttua siirryimme sisätiloihin eli erätuvan kaminan lämpöön, jossa nautimme elämäni hitaimmat pikakahvit ja puhuimme syntyjä syviä, niin kuin kairassa tapana on. Jospa sitä taas jaksaa viikon verran tuijottaa tietokoneen näyttöä, kun on saanut sydäntankin täyteen outoa taikaa, niin kuin tangossakin sattuvasti sanotaan! Vaan enpä kiusallakaan linkitä Lapin Tangoa tälläkertaa, vaan hieman ajankohtaan sopivamman soitannon.

Katsohan, lapseni, tunturikoivu selkänsä viimalle kääntää 

Auringon puolelta silmuja täynnä, kuolosta kevättä kasvattaa!

Vaikka on painona juurien päällä rakkaa, jäätä ja lunta 

Louhikon kätköistä elämän virrat aina ruokkivat lapsiaan 

Sieltä voi löytyä laulun kultaa kauas tuulien viedä. 

Pohjoisen tuulissa, lapseni, anna juurias paasien painaa. 

Sielusi pohjalta seulova virta voi kultahippuja kuljettaa. 

Pohjoisen lauluja, lapseni, laula, kylmän kukkia vaali! 

Huurretta tuikkivan tunturituulen sulle lauhaksi suostutan.

Pohjan loimujen tuolta puolen vielä, lapseni, laulan. 

~Kylmän kukkia, san. Leena Siirtola~